lauantai 29. maaliskuuta 2014

Regia Flower Garden -sukat


Vaihteeksi jotain valmista ja suurkiitos siitä Minnalle, joka lähetti lisää lankaa, että sain toisenkin sukan valmiiksi. Olisin varmasti päätellyt sukat jollain muulla sukkalangalla, jos ystävällinen lukija ei olisi tarjonnut samaa lankaa, sillä kahdet sukat tästä väristä neulottuani en ole innostunut ostamaan samaa väriä lisää. Sitä ei tietysti mainita, että minulla on kolmiin sukkiin tätä samaa Regian Garden Effectsiä kahdessa eri värissä. Yhdet Blue Thyme -sukat olen jo tehnyt ja Lupine Color -kerät ovat iskemättömiä. Nöttösen värierä on tietysti eri ja vaaleanpunainen selvästi hempeämpää kuin muussa sukassa, mutta minua se ei haittaa yhtään. Näin räikeiden sukkien ei tarvitse olla täsmälleen samanlaiset.


Sukat ovat sitä samaa omasta päästä sarjaa kuin monet edeltäjänsä, mutta tällä kertaa lopetin joustinneuleen vaiheittain. Ajattelin, että se voisi olla hauska efekti, mutta lanka on valitettavasti niin kirjavaa, ettei se näy mihinkään. Jossain semisolidissa langassa voisi olla hauska kokeilla tätä samaa, sillä se kyllä miellyttää silmääni. Kantapää on tavallinen ranskalainen, mutta kantalapun tein tavallisesta poiketen nostamalla eri silmukat kuin edellisellä kerroksella. Suomeksikin sillä varmaan on jokin nimi, mutta englanniksi se tunnetaan Eye of Partridge -kantalappuna. Nostetut silmukat eivät ole jonoissa, vaan lomittain. Kärki on muuten sädekavennus, mutta neuloin kavennukset joka toisella kavennuskerroksella ylivetokavennuksena ja joka toisella oikein yhteen, jolloin kavennusket eivät kierrä, vaan pysyvät paikallaan puikon keskellä ja lopussa. Sukista on isompi kuva tässä, jos näistä pienistä on vaikea nähdä, mitä tarkoitan. Minulla on Ravelryssa kaikista kuvista isommat versiot kuin blogissa. Näissä huomasin, että kyllä objektiivilla on iso merkitys kuvia ottaessa. Kittiputkella tulee aika suttua, joten taidan vaihtaa 22 millisen pannukakun takaisin seuraavia kuvia varten.

Projekti: Regia Flower Garden Socks (Ravelry)
Ohje: Omasta päästä
Koko: noin 36
Lanka: Regia Design Line by Kristin Nicholas Garden Effects
Menekki: noin 80 grammaa
Puikot: KnitPro Symfonie 2,25 mm 15 cm sukkapuikot

4 kommenttia:

amuk kirjoitti...

No onhan se neulemojo sieltä palaillut ja olet saanut komiat sukat valmiiksi.Reipas väritys langassa ja mielenkiintosia kantapäitä, varpaita ja resorikokeiluja . Hauskoja pikku yksityiskohtia tavallisiin sukkiin joita taidan tarkastella vähän lähemminkin.

Judiuni kirjoitti...

Kiitos. Konttineuleella päihitin pläähin ja taas mennään. :D

MiunMaun kirjoitti...

Kiva idea tuo joustimen vaiheittaisuus. Täytyneepä kokeilla joskus.
Taidan olla puusilmä, kun yrityksestä huolimatta en tajua, missä lanka on vaihtunut. Ei siis häiritse näissä sukissa ollenkaan!

Judiuni kirjoitti...

Kiitos, MiunMaun. Ero näkyy hieman huonommin valokuvissa kuin oikeasti. ;)