torstai 4. heinäkuuta 2013

Kehräämö Christina Kainuunharmas


Olenko koskaan maininnut, että rakastan kainuunharmasta? Jos en niin nyt olen. Se on ihaninta villaa, mitä tiedän. Se on pehmeää ja niin hyvän tuntuista. Olen niin pahasti hairahtunut, että olen alkanut pitää jopa sen väristä. Se on oikeastaan aika tyylikäs harmaan sävy. Ihastus on siis vakavaa, miltei huolestuttavaa. En käsitä, miksi hillosin tätäkin kuitua toista vuotta ennen kuin sain aloitettua sen kehräämisen. Kuitu oli ilmavana karstalevynä ja sen vuoksi tein tietenkin karstalankaa. En edelleenkään ole hyvä "pitkävedossa" eli karstalangan kehräämisessä, mutta olen tähän lankaan oikein tyytyväinen. Lopputulos on sillä tavalla sopivasti epätasainen. Säikeet kehräsin jo pääsiäisenä, mutten ehtinyt niitä kertaamaan ennen kuin lähdin Lapin reissulle, joten kertasin ne vasta viime viikolla. Niitä oli ilo kerrata, sillä levännyt säie ei pyri saparoille ja tarraa itseensä kiinni. Olisipa minulla niin paljon rullia ja kärsivällisyyttä, että voisin lepuuttaa säikeitäni aina viikkokaupalla.

Kuitu: Kehräämö Christina Kainuunharmaskehruukuitu
Väline: Majacraft Rose ratio 6,1:1 välityssuhteella
Lanka: Kolmisäikeinen 196 metriä / 100 grammaa (Ravelry)
Fiilis: Pehmeää ja niin ilmavaa ihanuutta!

Tätä en voi upottaa torkkupeittoon, vaan tämä ansaitsee ihan oman projektinsa. Ehkäpä neulon tästä pipon ja sen kaveriksi huivin Kehräämö Christinan kainuunharmashuivilangasta. En yleensä koskaan käytä harmaata, mutta kainuunharmashan on asia aivan erikseen. Suosittelen muuten lämpimästi Kehräämö Christinaa ja heidän tuotteitaan. Merijärvellä olisi kiva taas käydä, mutta autottomana ei noin vain järjestetä excursioita. Tilasin viime kuussa Villa Laurilasta kainuunharmasta puolikiloa, eikä minulla ole aavistustakaan, mitä siitä teen, mutta ajattelin, että puoli kiloa on sopiva määrä kehrätä jotain aivan ihanaa. Kyllä lanka varmaan sitten kertoo, miksi se haluaa isona muotoutua. Senkin takia piti tilata, ettei kainuunharmasta ole heillä jatkuvasti tarjolla. Woolgreyn kainuunharmastuotteita en ole vielä kokeillut, mutta jossain vaiheessa pitää varmaan testata nekin.

2 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Tosella ihanaa lankaa ja ansaitsee todellanin oman projektinsa

Judiuni kirjoitti...

Kiitos, Enkuli!