torstai 25. lokakuuta 2012

Lisää pannulappuja

Kun mistään ei tahdo tulla mitään, tulee toistettua helposti samoja asioita. On olllut vastatuulta viimeaikoina. Neulominenkin mättää, mutta se johtunee muusta harmituksesta. Olen melkein purkanut enemmän kuin neulonut. Kehrätä en voi, kun rukki meni rikki. Se tietysti hoituu takuun puitteissa, mutta siihen menee aikaa. Murehtija takaraivossa miettii, etten ehkä kehrää enää tänä vuonna. Negatiiviset ajatukset kiertävä kehää, mutta syystä pannulappuja syntyy helpommin.


Tylsästi siis tätä samaa siitäkin huolimatta, etten tarvitse yhtään uutta pannulappua. Käytin Dropsin Muskatia kolmessa väriä. Pääväreinä vanharoosa ja fuksia ja reunat jostain edellisestä parista jäänyttä kanervaa. Onnistuin jo hyvin, mutta jsotain syystä onnistuin aloittamaan reunuksen väärästä paikasta, jolloin yläreunaan tuli luomisreuna. En tiedä mitä tapahtui, mutta jos en kertoisi kenellekään niin tuskin kukaan mitään huomaisi. Käytin päävärit melkein loppuun. Vain pari metriä jäi jäljelle. Nyt tekisi mieli aloittaa uusi pari. Ainakin kanervaa ja tummaa liilaa olisi vielä lankavarastossa yhteen pariin.

Projekti: Potholders pair 5 (Ravelry)
Ohje: Vanha sipoolainen perinnemalli
Koko: 18 cm x 18 cm
Lanka: Garnstudio Drops Muskat
Menekkki: noin 100 grammaa
Puikot: Chiaogoo 2,5 mm bambukahvallinen virkkuukoukku
Fiilis: Tämähän alkaa sujua.

13 kommenttia:

amuk kirjoitti...

Voi harmitus tuota rukin kohtaloa :( Onneksi on vielä takuu voimassa niin ei ainakaan tullut rahallista harmia. Pannulappusi ovat tosi kauniita ja voihan noin pieniä juttuja säästää keittiön laatikossa ja ottaa sieltä sitten uudet taas käyttöön kun vanhat kulahtaa. Sama juttu kuin villasukissa ja lapasissa, niitä ei ole koskaan liikaa. Tsemppiä, toivon että harmituksesi menee nopeasti ohi <3

Judiuni kirjoitti...

Kiitos Amuk. :)

KahviKaneli kirjoitti...

Voi että miten herkulliset värit. Olen ollut aikeissa ostaa tuota Muskatia villatakkiin, muta nyt ei inspiroi yhtään englannin kielinen ohje. Patalapuissakin näyttää toimivan :O)

Judiuni kirjoitti...

Kiitos Kahvikaneli. En tiedä miten Muskat toimisi villatakkina, mutta pannulapuissa se toimii hienosti.

Minna kirjoitti...

Mulla on ihan sama meininkin neulomuksissa: aloitan ja puran. Harmittaa ihan vietävästi, kun olen saltkråkaneita (Ullan sukkaohje) neulonut jo kolme kertaa. Aina liian tiukkaa tai liian pienillä puikoilla liian pientä, huokaus. Sukkasatokin on mennyt ihan ketuille, kun en saa mitään valmista aikaiseksi.
Pitäis varmaan siirtyä patalappuihin? ;)

Raiku kirjoitti...

Onpa ikävää, että sulla on ollut vastoinkäymisiä. Rukin hajoaminenkin on varmasti harmi, vaikkei lopullista olekaan. Toivottavasti onni kääntyy.

Jos sulla alkaa asunto pursuta pannulappuja, niin minulle voi ainakin lahjoittaa. ;) Kelpaisi kyllä, ovat niin sieviä.

Judiuni kirjoitti...

Minna: Ehkä sinun pitää pitää sukista taukoa. Pannulappu voi vaihteeksi olla kiva pikkurojekti.

Raiku: Toivotaan, että elämä päättää pian, että nyt on riittävästi potkittu päähän. Onneksi rukille ei käynyt mitään katastrofaalista. Yksi pikkuosa vain pitää vaihtaa. Pidän mielessä, että ahdistavat pannulaput voi lahjoittaa. Onneksi niitä ei vielä ole ihan mahdottomia määriä.

Virpi kirjoitti...

Aivan ihanat pannulaput ja väri on niin mun suosikkia :)

berenike kirjoitti...

Niin ihanat pannulaput! Tsemppiä vastainkäymisten kanssa; ootan aina niin innolla kaikkea mitä esittelet blogissasi!

Judiuni kirjoitti...

Kiitos Virpi ja Berenike. :)

ArualMaria kirjoitti...

Hitsiläinen, toivottavasti saat pian rukin kuntoon. Nättejä patalappuja!

Iida kirjoitti...

Rukille pikaista paranemista!

Judiuni kirjoitti...

Kiitos ArualMaria ja Iida :)