tiistai 28. helmikuuta 2012

Iloisia värejä


Lankavarastoa piti laihduttaa, eikä lihottaa, mutta Dropsin sukkajuhla haittasi sitä kovin. Mukaan tarttui männä viikolla langat 6 pariin sukkia alle 20 eurolla. Eihän sellaista tilaisuutta voinut ohittaa. Sukkajuhla on nyt hyödynnetty niin hyvin, että tuskin tarvitsee Fabelia tai Delightia ostaa lähiaikoina. Pidän kovasti Fabelin uusista väreistä. Kirsikanpunainen on aivan ihana eikä kuninkaansinisessäkään mitään vikaa ole. Pinkki on minusta vähän turhan porsaanlainen, mutta kyllä se menee. Kirsikanpunainen päätynee puikoille luultavasti piakkoin.


Muuten lankatase olisi nollilla, mutta ihana tumma magenta Cascaden 220 vei sydämeni ja sitä oli pakko saada villatakkilangat. Kuva on hiukan ylivalottunut, sillä sävy on hieman tummempi. Ihanan syvä ja voimakas. Sitä oikeaa villatakkimallia ei ole vielä tiedossa, mutta näin ihanalle värille onkin löydettä "Se Oikea" ja sitä odotellessa tyydyn silittelemään vyyhtejä. Kun se oikea malli sattuu kohdalle, tiedän kyllä. Toivottavasti ensi talveksi saan todella makean värisen villatakin. Samalla reissulla keksin syyn ostaa ihanan Finlaysonin Taimi-kassin. Tarvitsen ehdottomasti lankakassin, sillä muovikassit lisääntyvät nurkissa häkellyttävää vauhtia siitäkin huolimatta, etten koskaan osta niitä koskaan. Nyt ainakin lankakauppojen kassit jäävät tuomatta. Lanka, mikä ihana tekosyy.


Posti toi viikonloppuna tilaamani villaletin. Olin juuri ajatellut, että se tuskin tulee vielä tänään, mutta sitten ovikello pirahti. Letti on Lanitium ex Machinan Polwarthia värissä Heartache. Mietin lauantai-illan suihkussa, että uskallanko ja raaskinko tilata, mutta 160 gramman käsinvärjätyksi letiksi se oli ihan kohtuuhintainen, vaikka laskisi postikulutkin mukaan. Väri on huikea, fuksiaa, verenpunaista, pinkkiä, lilaa ja hitusen violettia. Yllätyksekseni sain kaupanpäälle hieman ahvenanmaanlampaan kiharoita. Pussukassa on harmaita, ruskeita ja kellertäviä suortuvia. Vaikuttaa karkealta, mutta kiva kokeilu erä.

6 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Kauniinvärisiä lankoja!

Ladetsu kirjoitti...

Ihanan värisiä lankoja ja kassi ja toi letti! <3

Marika kirjoitti...

Ihan namulankoja !

Minna kirjoitti...

Kevät sen tekee, namuvärit tarttuu hihaan eikä päästä irti.
Samalla tavalla kävi minullekin. :)

Hanna kirjoitti...

Herkullisen ja rohkean värinen takkilanka! Minkä väristä Delightiä ostit?

Judiuni kirjoitti...

Kiitos ihanista kommenteista! <3

Hanna, Delightit vilahtivat ystävänpäivän päivityksessäni, mutta taidan laittaa niistä kuvan. Ne ovat niin herttaisia, enkä ole vielä aloittanut Inspira Cowlia.