torstai 1. joulukuuta 2011

Marraskuun kuulumisia

Olen hyvin pahoillani, etten ole jaksanut blogata marraskuussa juurikaan. Aikaa olisi ehkä ollutkin, mutta ei niinkään energiaa. Elämäni muuttui syksyn aikana niin monelta osalta, että piti vähän hengähtää ja miettiä mitä olenkaan tekemässä. Tämän marraskuun muistan lopun ikääni. Sain rukin ja pääsin pois opiskelijaslummista ja vaikka mitä.

Neulomista en sentään lopettanut ja kehrännytkin olen. Neulomisessa tein kyllä oman ennätykseni. Neuloin kokonaisen kilon lankaa. Se on kaksinkertainen määrä vuoden useimpiin muihin kuukausiin verrattuna, mutta metrit kertovat totuuden. Metrejä on yhtä paljon kuin aiemminkin eli noin 2 kilometriä. Neuloin yhdeksässä päivässä villatakin ja lanka ei ollut kovin ohutta, mutta lisää siitä myöhemmin. Lankaa ostin villatakkiin ja kahteen joululahjaan, mutta vain 850 grammaa. Mielestäni ihan maltillisesti. Ottaen huomioon, että siitä 700 gramma on jo neulottu. Olen ollut hurjana. Onneksi joululahjaneuleet ovat jo pitkällä. ;)



Kehräilin tietysti innoissani. Ensin piti tietysti tutustua jarruun ja "vaihteisiin" (mitä ne ratiot nyt ovatkaan suomeksi), joten kertasin toivottoman ohutta huivilankaa kaksinkertaiseksi. Baruffa Cashwool muuttui neulottavampaan muotoon vielä kätevämmin kuin odotin. Jarru on todella herkkä ja siihen oli totuttelemista. Polkaisin kierrettä myös yhteen hahtuvakiekkoon, mutta se oli aika kamalaa enkä ole vielä kerrannut sitä säiettä. Sitten rohkaistuin ja otin kehruuvillaa esiin. Kokeilin kaurapuuronvärisellä BFL-topsilla ja sain lankaa aikaan. Vähän se on epätasaista, mutta Navajo-kerrattuna aivan käyttökelpoista suureen suunnitelmaani. Samalla tavalla kehräsin Villa Laurilan valkeaa suomenlammasta ja sain karstavillasta melkein yhtä tasaista kuin BFL-topsista. Navajo-kertasin tämänkin, ettei langasta tulisi liian ohutta suunnitelmani ja toisaalta, minulla ei ole kerijälaitetta, jolla saisin aikaa kätevän kakun, josta voisin kerrata kaksinkertaiseksi. Minulla on haaveena neuloa palapeitto kehräämistäni luonnonvärisistä langoista. Suunnitelma on ehkä hitusen suuruuden hullu, mutta saampahan hyvällä omalla tunnolla ostaa harjoitteluvilloja edullisesti luonnonvärisinä. Säästyn käyttökohteen keksimisen vaivalta. Ei sillä, että kehruita olisi pakko käyttää, sillä kehrääminen itsessään on sitä, mitä haluan tehdä, mutta olisihan se kiva myös neuloa omin käsin kehrättyä.

Nyt Ruusun kanssa tutustumme merinovillaan. Se jakaa kovasti kehrääjiä, mutta minusta tämä tummanruskea merino on ihan mukavaa kehrättävää. En tiennyt, että on olemassa muunkinvärisiä merinolampaita kuin valkoisia. Tilasin World of Woolista edullisesti lisää villaa, etten sortuisin värjättyihin villoihini vielä. Niille on suunnitelmia, joihin taitoni eivät vielä riitä, mutta onneksi harjoitus tekee mestarin. Suosittelen lämpimästi WOWia. Hinnat ovat ainakin luonnonvärisissä ihanan edullisia ja postikulut kohtuulliset eikä toimituksessakaan mennyt kuin viikko. Tilasin suomenlammasta, BFL:ä, merinoa ja corriedalea. Ja lisää tekisi mieli. Kilo villaa maksoi postikuluineen vain kolmekymppiä.

Loppuvuoden lupaan postailla ahkerasti. Minulla on 7 valmistunutta projektia esittelemättä ja välipäiville pitää kirjoitella joululahjaneulepostauksia valmiiksi. Lista on pitkä ja saan postailla melkein joka päivä loppuvuoden, että saan kaikki asiat kirjoitettua ylös.

Ei kommentteja: