sunnuntai 2. lokakuuta 2011

ChiaoGoo ja vähän muistakin puikoista

Lupasin kertoa kokemukseni ChiaoGoon pitsipuikoista. Olen kuullut, että nimi äännetään tshauguu tai jotenkin sinnepäin. En ole opiskellut kiinaa, joten en tiedä. En tiedä paljoakaan myöskään ChiaoGoon muista puikoista, mutta merkillä on bambupuikkoja ja muita teräksisiä puikkoja. Olen nyt toista viikkoa testaillut ja olen aivan ihastuksissani. Tilasin viime kuun puolella ChiaoGoon Red Lace -pitsipyöröjä, kun Addin pitsipyöröjä ei tuntunut saavan mistään välikokoisina. Olen kuullut näistä puikoista paljon hyvää. Knitmore Girls Podcastin Jasmin ja Gigi pitävät näistä kovasti. Niissä on terävät kärjet ja laadukas kaapeli, eikä hintakaan ole kohtuuton. Materiaali on ruostumaton teräs ja näissä puikoissa ei ole juurikaan nikkeliä. En mene lupaamaan, että nikkeliä ei ole lainkaan, sillä näitä ei mainosteta nikkelittöminä, mutta käsitin, ettei näissä olisi nikkeliä. Ehkä joku nikkelille herkkä voisi kokeilla tuleeko näistä oireita ja kertoa sitten, kuinka kävi.


Puikoissa on sopivan terävät kärjet ja kärki on hiukan pidempi kapenevalta osalta kuin pitsi-Addeissa, mutta "tipsit" ovat yhtä pitkät. Puikon kärjet vai miten sitä puikko osaa nyt kutsuisikaan. Puikko ei ole liian liukas vaan pitsi-Addin tahoin hiukan tahmea. Vertaan näitä puikkoja lähimpään vastaavaan tuotteeseen eli Addin pitsipyöröihin, jotka ovat pitkään olleet suosikkipuikkoni. En itse kärsi pitsi-Addien "hajuongelmasta", mutta uskon, ettei näissä samanlaista ongelmaa ole, sillä materiaali on aivan eri. Yhden ainoan kerran ovat Addin pitsipyöröt alkaneet käsissäni haista, enkä ole koskaan havainnut niiden tai käsien värjääntyvän neuloessa. Puikossa lukee ChiaoGoo ja puikon koko esim. "2 (2,75 mm)" eli molemmat kokoluokitukset. En osaa sanoa säilyykö teksti pitkään, mutta se vaikuttaa pitkäikäisemmältä kuin KnitPron teksti ja on helpommin luettava kuin Addin kaapeliin merkitty teksti. Puikko-osa vaihtuu kaapeliin sileästi ja silmukat liukuvat hyvin kohdan yli.

Oletko koskaan rittänyt saada pyöröpuikkoja asettumaan nätisti vierekkäin? Ei ole helppoa ei. Varsinkaan, kun Knit Pron tipsi ei paina juuri mitään ja sen kaapeli pyrkii palaamaan lenkeille. Toisaalta Addin pitsipyöröt eivät tottele paljonkaan paremmin. ChiaoGoon kaapeli on toista maata. Se ei "muista" lenkkejä, joilla se on ollut. Kun puikon ottaa pakkausessa se oikenee saman tien, eikä pyri lenkeille. Kaapeli on nylonilla päällystettyä teräsvaijeria. Se on sopivan liukas ja hyvin sileä. Teräsvaijeri kuulostaa kankealta, mutta se on ehdottomasti paras kaapeli, johon olen koskaan törmännyt. Kaapeli notkea ja "tottelee", eikä sen kanssa tarvitse "venkoilla" ja "riidellä". Olen kuullut, että kaapeli ei olisi magic loop -tekniikassa parhaimmillaan, mutten huomannut suurtakaan eroa muihin hyvinä pidettyihin puikkoihin. Pidän enemmän näillä looppaamisesta kuin Knit Prolla.

Puikot ylhäältä alas: ChiaoGoo Red Lace 2,75 mm; Addi Lace 2,5 mm ja Knit Pro Symfonie 2,5 mm. Isompi kuva.

Tilasin puikot Etsystä ja en voi muuta kuin suositella Grandma's Hand Knitting -myyjää. Hinta oli aivan kohtuullinen ja toimitus USA:sta kesti vain viikon. Täytyy vain olla tarkkana, että tilaa oikean tuotteen. Red Lace on eri puikko kuin pelkkä Red ja eri pituuksia on uusia. Red-puikot ovat käsittääkseni tylpemmät kuin Red Lace -puikot ja niissä on tipsin päässä ennen kaapelia mutka, josta en usko pitäväni.

Kaiken kaikkiaan ainoat negatiiviset puolet ChiaoGoon Red Lace puikoissa ovat se, ettei niillä ole jälleenmyyjiä lähempänä ja se, ettei kokoa 3 mm ole olemassa. Se ei kuulu amerikkalaisten käyttämään puikkokokosysteemiin, mutta asiasta voi varmaan valitella valmistajalle ja ehkä niitäkin joskus alkavat sitten valmistamaan. Minua harmittaa, etten tilannut enempää, mutta aion jossain vaiheessa tilata lisää näitä puikkoja ja kokeilla teräksisiä sukkapuikkoja sillä nekin ovat 15 senttisiä. Pidän kovasti lyhyemmistä sukkapuikoista.

Jos pidät Addin pitsipuikoista, niin varmasti pidät myös näistä, mutta jos omistaisin kaikki koot pitsi-Addeja, en lähtisi näitä kokeilemaan, etten joutuisi vaihtamaan koko puikkoarsenaaliani. Annan viisi tähteä ja pistän molemmat peukut pystyyn. :)

Edit: Hei kun pääsin julistamasta, ettei ChiaoGoon puikkoja saa mistään läheltä, niin sain tietää, että ne kuuluvat saksalaisen Die Wollboxin valikoimiin, mutta en ole tilannut sieltä, enkä osaa siitä muuta sanoa. 

5 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Kiitos testauksesta ja perinpohjaisesta asiasta bloggaamisesta ! Tykkään Addin pitsipyöröistä mutta minulla alkaa sormet aina haista ja mustua niilla neuloessa. Hapan tyyppi kai. ;-)

Pitäisi kartoittaa oma puikkovarasto ja täydentää pyöröjen osalta näillä.

Judiuni kirjoitti...

Eipä kestä. :)
Jos jokin aspekti unohtui kirjoittaa niin lisää saa kysyä.

KristiinaS kirjoitti...

Hienon arvostelun olet kirjoittanut. En ollut näistä kuullutkaan mutta koska Addin pitsejä on koko arsenaali niin suosituksestasi En kokeile näitä;)
Portti-asiasta luinkin jostain muusta blogista jo, kyllä teillä on ollut mukavaa siellä ja ilmeisen hyvin kaikki oli järjestetty.

tikru kirjoitti...

Kiitos vinkistä. Menen heti tutkimaan. Etenkin tuo kaapeli vaikuttaa lupaavalle.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos arvostelusta. Huomasin, että Helsingissä Villavyyhti myy näitä. Sinne siis!