sunnuntai 16. elokuuta 2009

Shoppailijapösilö



Vapaapäivät tulevat kalliiksi. Pitäisi olla töissä mielellään joka päivä, ettei tulisi mentyä shoppailemaan. Tällä kertaa käväisin Maakarissa ja jäin sinne jumiin ukkoskuuron takia. En muistanut ottaa mukaan takkia tai edes sateenvarjoa. Onneksi en kastunut pahasti, enkä saanut raekuuroa niskaani. Maakarista tarttui mukaan yönsininen vyyhti Wetterhoffin Veera -lankaa. Jokin pitsihuivi tulee varmasti tästäkin, kunhan joku vain kerisi vyyhdin puolestani. Vyyhdin kanssa sävy sävyyn on Anttilasta mukaan tarttunut muki. Joku pösilö osti taas uuden mukin. x_x



Purin jälleen kerran huivin alun. Yleensä vaihdan pitsihuivin ohjetta ainakin kerran. Lupasin talvella ystävälleni pitsihuivin, mutta se jotenkin jäi. Aluksi huivista piti tulla Pavonis(pdf), mutten pitänyt mallineuleen neulomisesta. Päätin kokeilla jälleen kerran Gail-huiviohjetta(ravelry). Pari ensimmäistä yritystä on mennyt sen kanssa myttyyn kummallisten reunojen ja keskikohdan vuoksi. Pidän mallineuleesta, mutta kaipaan selkeää keskisilmukkaan ja reunoihin langannostoja sekä selkeämpää ohjetta. Lanka on jälleen kerran Teeteen Kamenaa, johon olen tykästynyt. Toivottavasti huivi valmistuu. Se on edistynyt kivasti.

1 kommentti:

Saara kirjoitti...

Ihana muki! Mäkin olisin ostanut tuon silmänräpäyksessä, vaikka just viikko sitten kiroilin itsekseni, kuinka liikaa mukeja mulla on... Gail on kyllä tosi nätin näköinen ohje, ja hienon väristä lankaa! Odotan kiinnostuneena :)