keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Onervainen


Miksi luentoneuleen keksiminen pitää aina jättää viime tinkaan? Tällä kertaa kolme minuuttia ennen lähtöä otin tulostamani ohjeen ja puikot ja lankaa mukaan ja toivoin, ettei mene pahasti pieleen. En muista mitä lankaa alunperin ajattelin Onervaan, mutta käteen sattui syklaaminpunaista Novitan Rose Mohairia. 5,5 millin puikot olivat ainoat isommat vapaana olevista, joten ne oli otettava ja onneksi ne sopivat kivasti roselle. Vähän piti purkailla alussa, mutta kyllä tämä tästä. Jotenkin tuntuu vain hirvittäviltä haloilta niin isot puikot. Ne ovat kauhean jäykätkin, kun en ole tainnut niillä oikein mitään tehdä.

Swallowtail taitaa mennä purkuun. En jaksa kiroilla nyppyjen kanssa ja minulla on sopivampi ohje kiikarissa. Kevätpäiväntaraushuivin neljäs vihje on jo neulottu. Tosin skippasin yhden kuvion kertauksen.

Ei kommentteja: