tiistai 3. helmikuuta 2009

Ihme räpellystä


Onnistuin sössimään kevätpäiväntasaushuivinkin. Luulin ensin paikantaneeni virheen riville 37 ylimääräiseen langankiertoon, mutta ei sekään lopulta auttanut. Sitten purin kakkosvirjeen pois ja laskin silmukat. Minulla taisi olla 15 ylimääräistä silmukkaan jostain syystä. Purin koko huivin ja neuloin uudestaan ja laskin silmukat muutemaan kertaan. Toinen vihjekin tuli jo neulottua ja kolmaskin on jo pitkällä. Ja ensimmäinen kerä vasta menossa.

Ja sitten se ihmeräpellys. Näyttää oudolta, mutta huivin reunat kaipasivat ylimääräistä pingoituksta, kun ne ovat aika paljon erilaiset kuin huivi muut osa huivista. Tein kai ajatuksissani ylimääräisen tai ylimääräisiä kerroksia, kun tuli niin aaltoilevat reunat. Puolet huivin reunoista tuli pingoitettua. Yritän vielä ehtiä toisen puolen pingottaa ennen lähtöä. Toivottavasti paremmannäköiset reunat kuin tavallisesta pingotuksesta. Tahdon ne aaltoilevat reunat takaisin, enkä piikkejä.

Käväisin lankakaupassa ja sorruin vaaleanpunaisiin Alpaca silk -keriin, kun ei ollut oikein mieleistä sävyä Kamenassa. Kaverille ajattelin tehdä näistä Swallowtail-huivin.

Ei kommentteja: