maanantai 15. syyskuuta 2008

Puikkojen huivit


Neuloin eilisillan innoissani Laminariaa, sillä siinä on mielenkiintoisia silmukoita, jotka ohjeen kirjoittajan mukaan ovat virolaisia. En ole koskaan ennen törmännyt tällaisiin silmukoihin. Kaksi ensimmäistä kaaviota on jo neulottuna. Huivin alku näyttää hassulta, mutta toivon, että siitä tulee sen verran nätti, että kehtaan antaa valmiin huivin jollekin kaverille, jolla ei ole kammoa vihreää kohtaa kuten minulla. En omista yhtään vihreää vaatekappaletta enkä varmaan koskaan tule hankkimaankaan. En kerta kaikkisesti osaa käyttää vihreää. Enkä myöskään keltaista tai ruskeaa, joskin niitä jokin vaatekappale minulla taitaa olla. En käsitä mitä päässäni oikein liikkui, kun ostin nuo sammaleen vihreät kerät Regiaa. No värivaihtoehdot olivat toki olemattomat, mutta silti. Shettiksessä on jo kolme toistoa Body chartia. Huivi kasvaa kokoa hämmästyttävää vauhtia ja totesin, että 4,5 mm on aivan riittävä puikkokoko Kamenalle, vaikka epäilin tarvitsevani suurempia. olen kai oppinut löysäämään käsialaani.

Ei kommentteja: