torstai 25. syyskuuta 2008

Elegantti ritariperhonen

Kiitos kommenteista. En muista aina kiittää erikseen, mutta olen hyvin kiitollinen kaikista kommenteista. Isä ei onneksi joutunut jäämään sairaalaan. Toivotaan, että hän toipuu.

Teeteen Elegant huuteli kovasti pääsyä puikoille joten oli pikaisesti valittava joku huiviohje. Päädyin kokeilemaan Swallowtailia, sillä on hinkunut päästä sitä neulomaan jo pitkään. Valinta oli hyvin vaikea, vaikken edes vilkaissut muita kuin queuessani olevia. Muuten olisi mennyt koko loppuviikko, sillä ihania huiviohjeita tuntuu riittävän vaikka vuoden jokaiselle päivälle ja ylikin. Toinen barokki-sukka ei ole vieläkään puikoilla, sillä loin väärän määrän silmukoita ja loin ihmettelemään, että mikä mättää. Purkuun meni taas. WIPpejä kyllä riittää ja sen takia kai tulee blogattua päivittäin. Paraphernaliat valmistunevat alkuviikossa. Jouduin purkamaan aika paljon, kun tuli aivan järjettömät reiät kantalapun reunoihin. En ymmärrä miten välillä onnistun välttämään reiät kokonaan ja välillä tulee peukalon mentäviä reikiä. Huoh. Shettis on hiljalleen edistynyt ja sekin on piakkoin valmis. Pääsen pian taas aloittelemaan uusia WIPpejä.

1 kommentti:

Miia-Rebekka kirjoitti...

Minä saan minimoitua reiät, kun neulon silmukat oikein takareunastaan.