lauantai 30. elokuuta 2008

Neulontai

Tästä lauantaipäivästä tuli aivan neulontai, sillä en tehnyt oikein mitään muuta koko päivänä. Opiskelustressi laukaisi jo kolmannen päänsärkykohtauksen kahden viikon aikana ja sen takia en voinut tehdä mitään oikeasti hyödyllistä. Maanantaiksi on vielä paljon tehtävää. Onneksi en joutunut koko päiväksi sängynpohjalle vaan sain sentään Tulppaani-huivin valmiiksi. Viimeiset kerrokset olivat pitkiä kuin nälkävuosi venäläisessä taideelokuvassa ja päättelyyn meni ikuisuus. Toistin kaavion kaksi yhdeksän kertaa ohjeessa annetun seitsemän sijaan ja sain kivasti menemään lankaa. Lisäksi muutin hieman viimeistä kerrosta. Tein kavennukset tulppaanien väliin, enkä keskelle kuten kaaviossa on. Olen lopputulokseen ihan tyytyväinen. Kokoa tuli ihan kiitettävästi 180x85 cm. Vähempikin olisi riittänyt, mutta onneksi lankaa jäi vain noin neljännes kerä. Täytyy hankkia jossain vaiheessa vaaka. Kuva on jälleen surkea, mutta minkäs teet kun olosuhteet ovat mitä ovat. Piti poistaa kuvasta siivottomuutta, jottei kukaan järkyty. Pitänee huomenna yrittää saada tämä rotankolo ihmisasumuksen näköiseksi.

















Eilen tein ensimmäiset koetilkut Novitan Luxus Cloudista. Se on ihanan pehmeää ja erittäin miellyttävää neuloa. Ihastuin pöllökuvioon, jonka näin jossain villatakissa Ravelryssa ja kaivoin esiin ohjeen, josta sain sen kopioitua. Luulen, että näistä tulee ihanat lapaset kunhan saan aikaiseksi suunnitella nämä. Sormet syyhyävät luomaa silmukoita, mutta yritän hillitä itseäni. Haluaisin ainakin neljät sukat puikoille heti ja pari huivia lisää. Täytyy miettiä mikä olisi sopiva projekti palmikkoliivin ja pöllösten rinnalle.

Ei kommentteja: