tiistai 18. maaliskuuta 2008

Pehmeä lasku arkeen



Vaihteeksi ihan kuvallinen päivitys. Taas on arki ja maanantai tai siis tiistai, mutta maanantailta tämä tuntuu. Istuin eilen puolipäivää junassa, enkä saanut aikaiseksi edes kuin pari hassua senttiä sukan vartta. Aloittelin Chalet sukkia Nancy Bushin kirjasta Folk socks, jonka syksyllä tilasin. Lippusekoilu heti matkan alussa pilasi koko matkan ja kaikki vain ärsytti. jouduin lopulta toteamaan, että lanka on liian ohutta tiukalla käsialallani kyseiseen ohjeeseen ja nyt pitää suorittaa äärimmäisen vaikea valinta kaikista niistä ihanista sukkaohjeista, joita saatavilla on.

Lauantaina tapasin lukioaikaisia koulukavereitani shoppailun ja kahvinjuonnin merkeissä. Sain kyydin kaupunkiin vanhemmiltani ja pääsin piipahtamaan lankakauppaan. Olin henkisesti valmistautunut ostaamaan rotanharmaata lankaa, vaikka väri kammottikin, mutta yllätyksekseni kaupassa oli vihreää Regiaa harmaiden lisäksi. Vaikken ole koskaan osannut käyttää vihreää, päätin ostaa sitä. Haluaisin tehdä toiset baijerilaiset sukat, mutta täytyy nyt katsoa mitä saan aikaan. Vai saanko mitään.

Lomalta paluu oli aikaisesta herätyksestä huolimatta iloinen, sillä sähköpostissani oli saapumisilmoitus varaamastani kirjasta. Olin melko varma, ettei Sata kansanomaista kuviokudinmallia -kirjaa löydy mistään, vaikka se yliopiston kirjaston nettisivujen mukaan olikin lainassa. Kävin jo aamupäivällä hakemassa ihanan aarteen itselleni. Nyt täytyy miettiä miten kuviot kannattaa ottaa talteen. Halusin kirjan mallin numero 95, Kotka -takia, sillä ihastuin sen perhosiin. Minulla ei ole aavistustakaan mistä langasta tekisin ne, mutta laitetaan se mietintämyssyyn.

Ei kommentteja: